Ajankohtaista

Ulkoilma 19.9.2011

Valtioneuvosto on tänään nimittänyt Suomen riistakeskuksen johtajaksi agronomi Reijo Oravan ja julkisten hallintotehtävien päälliköksi maatalous- ja metsätieteiden tohtori Sauli Härkösen 30.9.2011 lukien. Reijo Orava työskentelee projektipäällikkönä riistakeskuksen perustamisprojektissa. Hän on toiminut keskeisessä roolissa riistahallintouudistuksen valmistelussa ja uuden organisaation toiminnan käynnistämisessä. Hänellä on pitkäaikainen ja monipuolinen riistahallinnon kokemus muun muassa Uudenmaan riistapäällikkönä sekä Metsästäjäin keskusjärjestöstä. Sauli […]

Ulkoilma 16.9.2011

Kuvat kertovat meistä, ajasta, tunteista, retkistä ja arjesta. Ne sytyttävät, järkyttävät, herättävät ja saavat meidät unelmoimaan. Mikäli sanonta 1 kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, on tarinan kertominen kuvin huomattavasti helpompaa kuin kirjoitetuin sanoin. Kuitenkin kuvat vaativat vierelleen sanoja jotta mielikuvat kuvan ympärillä tarkentuisivat. Kuten tälläkin kertaa. Valokuvaaminen on ollut minulle aina tärkeää, ja kamera […]

Ulkoilma 13.9.2011

Climbing Finn –retkikunta pyrki elokuun aikana Peak Leninin (7134m) huipulle. Alkuperäiseltä nimeltään Mount Kaufmann, on toiseksi korkein vuori Pamirilla, ja kolmanneksi korkein entisen Neuvostoliiton alueella. Retkikuntaan kuuluivat Pekka Junkala, Seppo Ingberg, Heikki Suikki ja Reijo Linnola. Retkikunta koki vuorella ikävän tilanteen, sillä viereisen teltan venäläismies kuoli ilmeisesti vuoristotautiin. Retkikunnan Reijo oli ollut mukana auttamassa lääkärinä […]

Ulkoilma 13.9.2011

Suunnon entinen toimitusjohtaja Juha Pinomaa ja ryhmä suomalaisia sijoittajia ovat ostaneet amerikkalaiselta Fossil-kellokonsernilta sen älykellotoiminnot. Älykelloja markkinoidaan Meta Watch-tuotemerkillä. Toimitusjohtajaksi tulee Fossil-kellokonsernista Bill Geiser. Geiser kertoo Savon Sanomien uutisessa, että älykellojen on tarkoitus toimia yhteistyössä älypuhelimien ja niiden sovellusten kanssa. Meta Watchin pääkonttori pysyy Dallasissa, mutta yritys perustaa tutkimus- ja kehityskeskuksen Espooseen. Ulkoilun Maailma.fi / […]

Ulkoilma 12.9.2011

Ulkoilun Maailma.fi –nettisivusto muuttaa uudelle palvelimelle. Uusi palvelin otetaan käyttöön viikkojen 37 ja 38 aikana. Siirron yhteydessä saattaa sivuilla olla pieniä katkoksia. Muutoksen jälkeen www.outdoornet.fi osoitteet lakkaavat toimimasta 27.9. Jatkossa kaikki osoitteet ovat muodossa www.ulkoilunmaailma.fi… Ulkoilun Maailma.fi on myös vaihtamassa julkaisujärjestelmää syksyn tai alkutalven aikana. Näistä uusista muutoksista ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin. Ulkoilun Maailma.fi {jcomments on} […]

Ulkoilma 9.9.2011

Finaalikolmikko on seuraava: Jenni Kyllönen, Taru Varpenius sekä parivaljakko Petri Danielson ja Olli Ilmonen. Finaalin valikoitui kolme hyvin erilaista työtä ja seuraavassa vaiheessa näistä muokataan tuotantomallit. Nyt äänestetään vielä kerran lopullisesta voittajasta. Äänestys päättyy 22. syyskuuta. Trekin, Sastan ja Latu&Polku -lehden järjestämässä suunnittelukilpailussa tehtävänä oli suunnitella monikäyttöinen puku vapaa-ajan erilaisiin vaatimuksiin. Voittajapuku tulee ilmestymään Sastan […]

Ulkoilma 8.9.2011

Suomen luonnonsuojeluliitto on huolissaan siitä, että valtionvarainministeriön ehdottamat leikkaukset niin ympäristöministeriön kuin maa- ja metsätalousministeriön budjettiin osuvat erityisesti metsiensuojeluohjelma METSO:n toteutukseen. ”METSO-ohjelma on tällä hetkellä Suomen merkittävin panostus monimuotoisuuden suojeluun ja suojelualueiden lisäämiseen. Sillä on myös laaja metsäalan tuki. Toteutus jää kuitenkin koko ajan kauemmaksi tavoitteistaan ja ohjelman uskottavuus kärsii”, harmittelee Luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija Sini Eräjää. […]

Ulkoilma 8.9.2011

Pohjois-Suomen matkailu on pitkään ponnistanut talvesta, mutta alati lisääntyville petipaikoille kaivataan käyttäjiä myös kesällä. Matkailun ympärivuotisuuden kasvu on alan elinehto ja kesämatkailun odotetaan tukeutuvan pohjoiseen luontoon ja kansallispuistoihin. Luontomatkailun suosion vakiintuessa, kesämatkailun lisääntyessä ja kansallispuistojen merkityksen kasvaessa Oulangan kansallispuiston kaltainen unohtumattomia luontoelämyksiä tarjoava erämaan ihmeiden tiivistymä on vahvoilla. Luitko jo nämä? Venäjän metsäpalo ylitti rajan […]

Ulkoilma 6.9.2011

Ulkoilufoorumi järjesti 5.9. jokamiespäivän seminaarin, jossa pohdittiin Metsähallituksen uudistuksien vaikutusta ulkoilun olosuhteisiin sekä keskusteltiin valtion retkeilyalueiden säännösten yhtenäistämisestä. Jokamiespäivän seminaarin avauspuheen piti Tapani Tulkki. Tulkki esitti tärkeän kysymyksen siitä, miten Metsähallitus voisi uuden lain myötä palvella myös tulevaisuudessa kaikkia käyttäjäryhmiä. Asiaa on pohdittu myös Ympäristöministeriössä ja Maa- ja metsätalousministeriössä. Ministeriöiden edustajat kertoivat seminaarissa uuden lain […]

Ulkoilma 6.9.2011

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan nettisivujen mukaan matkailun kasvu avaa uusia mahdollisuuksia naisyrittäjille Nepalissa. Suomi on mukana tukemassa ympäristöystävällistä kehitystä. Dawa Gyalmo Sherpan kolme poikaa lähti takavuosina työn perässä Malesiaan, Jordaniaan ja Saudi-Arabiaan, koska pieni Mulkharkan kylä Katmandun laaksossa ei tarjonnut elantoa. Pojat palasivat tyhjin käsin ja valittivat, ettei ulkomailla tienaa tarpeeksi. Pientä teehuonetta pitävästä lukutaidottomasta äidistä […]

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika