Ulkoilma 31.3.2015

Arvostettu brittilehti The Guardian listasi eilen Oulangan kansallispuiston Euroopan kymmenen parhaimman kansallispuiston joukkoon. Lehden mukaan Oulangan kansallispuisto on upea vuodenajasta riippumatta.

The Guardian esitteli eilen 10 eurooppalaista kansallispuistoa, joissa on uskomattomat maisemat ja luonto, mutta vähän kävijöitä verrattuna Euroopan suosituimpiin luontokohteisiin. Jutussa mukana olleita kymmentä kansallispuistoa ei laitettu paremmuus-järjestykseen, mutta Oulanka esiteltiin kolmantena.

Oulangan maisemia kehuttiin vuodenajasta riippumatta. Erityisesittelyn sai 80-kilometrinen Karhunkierros, sen maisemat sekä sen varrella olevat tuvat, joissa voi yöpyä. Vaeltamisen lisäksi kehuttiin melonta- ja koskenlaskumahdollisuuksia. Kansallispuiston tunnuskukka, neidonkenkä sekä porot muistettiin myös mainita.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Oulangan kansallispuistoa, sen maisemia ja luontoarvoja hehkutetaan kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Esimerkiksi National Geographic -lehdessä on ollut usean aukeaman juttu vain Oulangasta. Oulangan kansallispuisto on koko Kuusamon alueen hyvin tärkeä vetovoimatekijä”, sanoo puistonjohtaja Matti Hovi.

Kuusamon vuotuinen matkailutulo on 90 miljoonan euron luokkaa, ja pelkästään Oulangan kansallispuistossa vierailevien matkailijoiden tuoma tulo tuottaa paikallistalouteen noin 17 miljoonaa euroa vuodessa. Summa on kasvussa.

Ulkomaalaisissa matkailijoissa on nähty Kuusamon alueen kesämatkailun kasvumahdollisuus.

Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa Oulangan kansallispuiston luontoarvoja ja tuottaa sinne maksuttomia retkeilypalveluja. Paikalliset matkailuyritykset ovat keskeisiä kumppaneitamme. Toivomme, että kaikki alueen toimijat haluavat säilyttää kansallispuiston toimintaedellytykset, jotka luovat hyvän perustan kansainvälistyvän matkailuelinkeinon kehittämiselle koko Rukan–Kuusamon alueelle myös tulevaisuudessa”, Matti Hovi sanoo.

The Guardianin artikkeli löytyy lehden verkkosivuilta osoitteesta www.theguardian.com/travel/2015/mar/30/10-europe-best-national-parks-italy-france-spain?CMP=share_btn_tw

Lähde: Metsähallitus
Kuva: Juho Hyvärinen

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Oulangan kansallispuistosta löytyi jälleen uusi laji Kuusamon ja Sallan kuntien alueella sijaitseva Oulangan kansallispuisto tunnetaan satojen harvinaisten ja uhanalaisten lajien asuinpaikkana. Jotkut näistä lajeista ovat elinympäristövaatimuksiltaan hyvin erikoisia, ja Oulangalla on niiden ainoa tunne...
Reittimuutoksia Karhunkierroksella Karhunkierroksella on tehty pieniä reittimuutoksia tämän viikon aikana kahdessa kohdassa välillä Ristikallion pysäköintialue - Ristikallio. Polun viitoitukset ja merkinnät ovat muutettu uudelle reitille aina heti osuuden valmistuttua. Lähde: Mets...
Karttakeskukselta uusi Kuusamon ulkoilukartta Täysin uudistettu Karttakeskuksen Ulkoilukartta Kuusamo 1:100 000 on painettu uudelle synteettiselle materiaalille. Uudet kestävät ulkoilukartat tunnistaa kannen keltaisesta merkinnästä. Kaksipuolinen taitettu ulkoilukartta kattaa yhdellä lehd...
Kohde: Oulangan kansallispuiston leirintäalue Aivan Kiutakönkään nurkilla Oulangan kansallispuiston sylissä piilee sympaattinen sekä luonnonläheinen leirintäalue. Leirintäalue on avoinna 1.6. - 31.8. ympäri vuorokauden ja virvokkeita saa hankittua kioskista kello 21 asti. Leirintäalueen vierestä...
Kainuun ja Koillismaan retkeilykohteilla vahva alkuvuosi – suosio kasvattaa myös huoltokuluja Kainuun ja Koillismaan kansallispuistot sekä muut retkeilykohteet ovat saavuttaneet hyvät käyntimäärät alkuvuonna 2018. Vuoden alusta elokuun loppuun mitatulla jaksolla suurimpia nousijoita viime vuoteen verrattuna ovat Hiidenportin ja Riisitunturin ...
Oulankajoelle ennustetaan ennätystulvaa Kansallispuiston luonto hyötyy tulvasta, mutta Karhunkierroksen osuuksia voi mennä poikki. Oulanka on tulviva joki, nimensä mukaisesti. Oulankajoen kevättulva on todellinen luonnonnäytelmä! Vesi ryöppyää, kohisee, vaahtoaa ja kuljettaa mukanaan mone...
Oulangan luontokeskuksen uusi näyttely silmille, korville ja kännykälle Vieras saa Oulangan luontokeskuksen uudessa näyttelyssä tietoa myös omaan tablettiinsa. Oulangan kansallispuisto on syntynyt jokien ympärille. Siksi jokiluonnolla on tärkeä osa myös uudistuvassa luontokeskuksen näyttelyssä, joka avataan yleisölle tu...
Korouoman jääputoukset ovat Vuoden retkipaikka 2015 Verkkomedia Retkipaikan äänestyksessä Vuoden retkipaikka -tittelin vei Korouoman jääputous Posiolla. Voittaja sai yhteensä 1174 ääntä, eli joka neljäs kaikista äänestäjistä oli jääputouksen kannalla. Toiseksi eniten ääniä nappasi Oulangan kanjoni ...
Jääpadolla kulku on hengenvaarallista, Oulangan kansallispuisto varoittaa Muutama Oulangan kansallispuistossa kävijä on saattanut itsensä vakavaan vaaratilanteeseen kävellen Kiutakönkään putouksen päälle muodostuneelle jääpadolle. Alue on nyt merkitty siimanauhoin ja kyltein. Kävijöistä ainakin osa on ollut suomalai...
Lapin kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat yhä vuonna 2018 Lapin matkailun kasvu ja pohjoisen luonnon vetovoima nostivat Lapin seitsemän kansallispuiston käyntimäärät vuonna 2018 ennätykselliseen 1,33 miljoonaan käyntiin ja kansallispuistokävijöiden rahankäytön vaikutukset puistojen lähiseudulla lähes 143 mi...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika