Ulkoilma 7.6.2015

Polut ovat olleet lähiaikoina paljon mielessäni. Kävelin hiljattain yhtä maailman pisimmistä poluista Länsi-Australiassa. Väitöstutkimukseni kehotettiin kohdistamaan polkuihin. Raportoin ohjaajalleni harhautuneeni tutkimuksessani sivupolulle. Yritin hahmotella tulevaa urapolkuani. Polut risteilivät unissanikin! Jokin niissä kiehtoo.

Erityisen mielenkiintoista poluissa on se, että ne syntyvät yhteistyöllä. Usein kulkiessani polulla mietin, kuka on kulkenut polkua ensimmäisenä. Miksi hänen seuraajansa ovat vuosia tai vuosisatoja seuranneet tätä samaa polkua? Olen ollut onnekas, sillä olen saanut kulkea Maoreiden jo 1600-luvulla muodostamia polkuja Uudessa-Seelannissa, Kalliovuoria kartoittaneiden tiedemiesten raivaamia polkuja Kanadassa ja kansallisromantiikan taidemaalareiden tallaamia reittejä Alpeilla. Jokaisella polulla on vähintäänkin kiehtova tarinansa.

Polkuja on myös tutkittu paljon. Retkeilyn yleistyttyä 1960-luvulla erityisesti ekologit kiinnostuivat selvittämään, kuinka paljon käyttöä polut kestävät ja kuinka erilaiset aktiviteetit vaikuttavat polkujen kuntoon. Mielenkiintoista tämäkin, mutta vielä kiehtovampaa on se, mitä ei ole vielä niinkään tutkittu: polkujen vaikutusta ihmisiin.

Polku ei ole vain maassa kiemurteleva reitti, joka kuluu käytöstään.

polku_02

Polku ei ole vain maassa kiemurteleva reitti, joka kuluu käytöstään. Polku jättää jälkensä myös kulkijaansa. Polku voi olla pieni hetki tai pidempi retki omaan mieleen. Polku voi olla yhteinen taival ja kauan muisteltu pakomatka. Polku voi olla myös rankka suoritus ja voittamisen tunne. Polkuja ei voi erottaa kulkijoistaan, mutta kuinka tallentaa tämä poluilla koettu tunteiden kirjo?

Itse yritän karttapohjaisten kyselyiden avulla jäljittää, millaisia tuntemuksia ja hyötyjä luonnossa liikkuessa koetaan. Väitöskirjaani varten olen tarkastellut retkeilijöiden kokemuksia Oulangan kansallispuiston poluilla. Useimmiten poluilla kulkeminen koetaan mieltä rentoutuvana ja fyysistä hyvinvointia edistävänä. Myös yhdessäolon riemu kuuluu keskeisimpiin kokemuksiin Oulangalla. Polun sijainnilla tai ympäristöllä ei tunnu olevan yhteyttä siihen, millaisia kokemuksia polulta saadaan. Mielenkiintoista. Ovatkohan kokemukset lähipoluilla samalaisia kuin kansallispuiston reiteillä?

Voisin varmasti kuluttaa elämäni vain kulkemalla polkuja, mutta todellisuudessa suurempi osa ajastani kuluu kuitenkin niistä unelmoimiseen, ja niiden tutkimiseen. Molemmissa on vastaan tullut houkuttelevia sivupolkuja. Olenko lähtenyt seuraamaan näitä uteliaisuudesta tarkoituksella vai eksyinkö niille vahingossa? En tiedä, mutta retkeni ovat olleet jännittäviä. Vaikka sivupoluille ajautuminen on ehkä hidastanut etenemistäni, ovat ne opettaneet minulle paljon. Ties koska palaan niille ja tutkin niitä pidemmälle.

Sitten on se urapolku, jota maalailen hataralla kädellä kohti taivaanrantaa ja jota kulkiessa toivoisin usein olevani kansallispuiston poluilla. Niitä kuitenkin hoidetaan: niiden kestävyyttä seurataan ja kosteikkojen ohi ohjataan. Urapolulla on erilaista. Usein tuntuu kuin juoksisi Jukolan viestiä viimeisten joukossa; polkuja risteää aivan kaikkialle. Tai, kuin joutuisi Muuttuvassa labyrintissa työnnetyksi ulos pelilaudalta; hetken joku toinen päättää, mistä polkuni jatkuu.

Urapolkukin muodostaa kuitenkin lopulta kiehtovan tarinansa. Omassani pakkaan vasta eväitä reppuun. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta polku houkuttelee. Lähden ennakkoluulottomasti matkaan. Rakkaudesta polkuihin.

Kirjoittaja Miisa Pietilä tekee väitöskirjaa Oulun yliopistossa aiheesta retkeily.  

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Blogi – Rakkaudesta polkuihin Polut ovat olleet lähiaikoina paljon mielessäni. Kävelin hiljattain yhtä maailman pisimmistä poluista Länsi-Australiassa. Väitöstutkimukseni kehotettiin kohdistamaan polkuihin. Raportoin ohjaajalleni harhautuneeni tutkimuksessani sivupolulle. Yritin ...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika