Ulkoilma 28.6.2015

Karttakeskuksen julkaisema 101 Erätaitoa – Retkeilijän parhaat vinkit –kirja on jokaisen retkeilijän syytä lukaista läpi. Lars Monsen on sen verran legendaarinen eränkävijä että kirjan vinkkejä on syytä miettiä ajatuksella, ja jopa kokeilla omaan käyttöön.

Kirjasta on iloa niin vaelluksen aikana kuin nojatuolissakin. Opas kertoo, millaisia varusteiden, jalkineiden ja vaatteiden tulee olla ja miten niitä voi käyttää mahdollisimman monin tavoin.

Kirjasta saa vinkit tehokkaaseen reitinsuunnitteluun ja leiriytymiseen sekä eri keittimien käyttöön. Suoraviivaiset ruokaohjeet helpottavat leirielämää. Kirjailija paljastaa lisäksi parhaat kalastusvinkkinsä ja antaa ohjeet onnistuneen yöretken tai vaelluksen suunnitteluun.

Norjalainen Lars Monsen tunnetaan pitkistä erämaaretkistään. Hänen kirjojaan on myyty Norjassa lähes 200 000 kappaletta ja 101 erätaitoa on Monsenin seitsemäs suomennettu teos.

Alkuperäinen kirja on vuodelta 2006 ja Norjassa kirjaa on myyty jo liki 50 000 kappaletta. Tähän painokseen on tehty muutamia päivityksiä.

101_erataitoa_02

Kirjan tiedot

– Kustantaja Karttakeskus
– Koko 13 x 19 cm
– Tekijä Lars Monsen
– Sivumäärä 136
– Kääntäjä Kaija Anttonen
– Ulkoasu/sidosasu nidottu pehmeäkantinen
– Kirjastoluokka 79.4
– Painovuosi 2015
– ISBN 978-952-266-351-1
– EAN 9789522663511

Arvio on tehty Karttakeskuksen aloitteesta.

Teksti: Mika Mannonen
Kuvat: Mika Mannonen ja kustantaja

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Karttakeskukselta opas Etelä-Suomen kansallispuistoihin Juuri ilmestynyt Etelä-Suomen kansallispuistot tutuiksi tekevä kirja on ensimmäinen osa uudessa kansallispuistojen opassarjassa. Se innostaa tutkimusmatkalle kotimaamme metsiin, soille, vesistöjen äärelle ja aina Suomenlahden sekä Saaristomeren laine...
Arvio: Erätulilla – ikuisessa maisemassa –kirja sulkee oven ja sammuttaa valot Keväällä 2015 tuli 22-vuotta ruuduissa pyörinyt Erätulilla-ohjelma tiensä päähän. Lopuksi tekijäjoukko Milla Madetojan ja Jari Salosen johdolla keräsi muistelmat yhdeksi kirjaksi. Kirjaan otettiin kilpailun kautta mukaan myös lukijoiden kertomuksia o...
Raija Hentmanin Etelä-Suomen retkeilyopas 2 ilmestyy viikolla 10 Etelä-Suomen retkeilyoppaan ensimmäisessä osassa esiteltiin länsipuolen 148 kohdetta kolmeen lohkoon jaettuina. Tässä toisessa osassa itäpuolen kohteita on 95 ja niissä esitellään yhteensä 106 reittiä kahtena eri lohkona. Maanmittauslaitoksen karttoi...
Arvio: Lapsiperheen retkeilyopas madaltaa kynnystä lähteä retkelle pikkuisten kanssa Kun kuulin ensimmäisen kerran, että Jouni Laaksoselta on tulossa kirja lasten kanssa retkeilystä, olin hyvin innoissani ja luottavainen. Itse elän juuri tätä aikaa, jolloin mietitään mennäkö vai eikö mennä ja minne mennä. Tiedän Jounin taustat retkei...
Karttakeskuksen Pohjoiskalotti Nordkapp Matkailukartta Keväällä ilmestynyt Karttakeskuksen Pohjoiskalotti Nordkapp Matkailukartta + opas on matkaopas ja tiekartta pohjoiseen suuntaaville. Mukana kaupunkikartat Rovaniemeltä ja Norjan Tromsasta. Tiekartta 1:800 000 kattaa pohjoiset osat Suomesta, Ru...
Arvio: Lars Monsenin 101 Erätaitoa on kätevä opus Karttakeskuksen julkaisema 101 Erätaitoa – Retkeilijän parhaat vinkit –kirja on jokaisen retkeilijän syytä lukaista läpi. Lars Monsen on sen verran legendaarinen eränkävijä että kirjan vinkkejä on syytä miettiä ajatuksella, ja jopa kokeilla omaan käy...
Erätulilla ikuisessa maisemassa -kirja vie lukijan ulos ja luontoon Kansan rakastama Yle TV2:n Erätulilla-ohjelma vei 22-vuotisen historiansa aikana katsojat luontoon: nokipannukahville, tuntureiden laelle, metsästysreissuille ja puuterilumille. Ohjelmasarja tuli tiensä päähän, mutta nyt parhaat seikkailut kameran ed...
Kirja: Kammit ja autiotuvat kertoo Lapin erämaarakentamisen historiasta aina kivikaudelta nykypäivää... Turpeilla vuoratut kodat eli kammit ovat ainutlaatuinen osa saamelaista elinkeino- ja kulttuurihistoriaa. Tunnelmalliset autiotuvat henkivät matkamiesten tarinoita kaukaa pohjolasta. Papit, postimiehet ja kauppiaat olivat autiotupien ensimmäisiä käy...
Kirja: Melontaretkelle – Parhaat kohteet Suomenlahdelta Lapin tuntureille Melontaretkelle on opas ensimmäisiä retkiään suunnittelevalle mutta myös harrastuksessa pidemmälle ehtineelle retkimelojalle. Valtaosa oppaassa esitellyistä retkikohteista soveltuu ainakin osin myös vähemmän meloneille. Joukossa on lisäksi vaativia m...
Uusi Muumikirja johdattaa lukijat talviseen luontoon Suomen Latu julkaisi yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa ensimmäisen osan neljäosaisesta Muumipeikon retket -kirjasarjasta. Kirjoilla halutaan innostaa koko perhe yhdessä ulkoilemaan. Ensimmäinen osa, Talviretki Pikkumyyn kanssa, jo...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika