Ulkoilma 12.12.2017

Suuri joukko suomalaisia retkeilyn harrastajia kokoontuu 17.12.2017 risukeitin-tulien ääreen. Tällöin järjestetään jo kolmas perinteinen Suomen Erätaito ry:n järjestämä virtuaalinen risuralli. Keskeisinä tekijöinä ovat risukeittimet ja yhteisöllinen harrastaminen. Mielenkiintoiseksi tapahtuman tekee se, että omalla sijainnilla, tai sillä oletko yksin vai ryhmässä, ei ole väliä. Tapahtuma on nimensä mukaisesti virtuaalinen, joten osallistujat ympäri Suomen ovat yhteydessä toisiinsa sosiaalisen median avulla.


Mainos


Risukeitin on kevyt, mukana kulkeva keitin, jolla poltetaan puuta ja ihan käytännössä maasta kerättäviä risuja”, luonnehtii Suomen Erätaidon perustajajäsen ja legendaarisen Juuvi- puupolttimen kehittäjä Anssi Romo.

Kyseessä on kummallisen näköinen, lähes peltipurkkia muistuttava esine, joka on tosin retkeilyskenessä suosion huipulla tällä hetkellä. Risukeitintä sanotaan harrastajapiireissä hyvin ekologiseksi keittimeksi, sillä polttoainetta ei tarvitse kantaa mukana vaan se löytyy maasta. Kyseinen tulisteluväline on myös nykypäivänä ainoa vaihtoehto nauttia elävästä tulesta virallisten tulipaikkojen ulkopuolella, sillä sitä ei lasketa avotuleksi.

Turhaa jätettä ei myöskään kerry, kuten esimerkiksi kaasukeittimistä jäävät tyhjät patruunat”, jatkaa Suomen Erätaidon Anssi Romo.

Virtuaalisen risurallin takana on Suomen Erätaito ry, joka hurtilla huumorillaan tituleeraa itseään erätaitojen nöyräksi apostoliksi. Yhdistyksen tavoitteena on tiedottaa, opastaa ja kouluttaa ihmisiä retkeilyn parissa lähtötasosta riippumatta.

Yksi avainsloganeistamme on ”perinteitä kunnioittaen, kehitykseen kannustaen”. Tämä tarkoittaa sitä, että arvopohjamme rakentuu hyvin perinteisille, edelleenkin relevanteille erätaidoille, kuten tulenteko, mutta hyödynnämme riemuiten nykyajan suomat modernit keinot, kuten sosiaalisen median”, kertoo Suomen Erätaidon varapuheenjohtaja Joppe Ranta.

Moni saattaisi ajatella, että kännykät ja some eivät kuulu metsään, varsinkaan ikiaikaisten tulien äärelle, mutta asiaa voi tarkastella myös toisin. Suomen Erätaidon jäsenistö, yhteistyökumppanit ja kaikki retkeilystä kiinnostuneet sijaitsevat pitkin Suomea. Joillain ei välttämättä ole asuinalueellaan saman henkisiä harrastajia, joten some on erinomainen vaihtoehto pitää yhteyttä muihin harrastajiin.

Ja onhan tämä virtuaalinen kokoontuminen huomattavasti ekologisempaa kuin, että kokoontuisimme vaikka Tampereella ja väkeä tulisi omilla autoillaan paikalle ympäri Suomen”, muistuttaa yhdistyksen sihteeri Tiina Loisa.

Virtuaalisen risurallin tiedot

Risuretkeilijöiden yhteisö kokoontuu virtuaalisesti Risukeittimien kokoontumisajot -Facebook ryhmässä sekä Instagramissa päivän aikana. Virtuaalirisurallin ideana on lähteä yksin tai porukassa retkelle risukeittimien kera ja postata päivän tunnelmia kuvien muodossa kanssaretkeilijöitä ilahduttamaan.

Lyhyt ja helppo retki luontoon risutulien tai perinteisen nuotion ääreen on myös oiva tapa jakaa joulumieltä lähimmäisille. Luonnossa olemisen positiivisista terapeuttisista vaikutuksista puhutaan kiihtyvällä tahdilla ja Suomen Erätaito seisoo myös näiden näkemysten takana.

Toisaalta myös puhtaasti kokemuksellinen arvo retkeilyssä on tärkeä ja kannustankin viemään luontoon niitä, jotka eivät ole siitä mahdollisesti muuten pääse nauttimaan, oli sitten kyseessä naapurin mummo tai maahanmuuttaja”, kannustaa Joppe Ranta.

Virtuaalirisurallin ohessa järjestetään siis leikkimielinen kuvakilpailu. Sen tuomarina toimii Luonnon päivät 2017 -teeman projektipäällikkö Joel Heino.

Seuraa sosiaalisessa mediassa tunnisteilla: #risukeittimienkokoontumisajot, #risuralli ja #retkipäivä tai klikkaa itsesi virtuaalisten risurallien tapahtumakutsuun Facebookissa tai liity mukaan Risukeittimien kokoontumisajot -ryhmään.

www.facebook.com/events/1922180064477974/
www.facebook.com/groups/risukeittimet/

Lähde: Suomen erätaito ry
Mika Mannonen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Suomalainen metsäleiri esittäytyy Englannissa Retkeilytoimittaja ja Suomen Erätaito ry:n varapuheenjohtaja Joppe Ranta on kutsuttuna esitelmöitsijänä The Bushcraft Showssa. Englannin Derbyshiressä 23. - 25.5.2015 järjestettävän tapahtuman Finnish Camp esittelee suomalaisia eräperinteitä ja retke...
Risuralli ja Retkiyöhaaste Haltian Winter Action Day -tapahtumassa Suomen Erätaito ry osallistuu Luontokeskus Haltian "Winter Action Day" tapahtumaan Nuuksiossa 4.2.2017 osana maanlaajuisia Luonnon päivät 2017 -tapahtumia. Luontokeskus Haltian tapahtumakentälle nousee Erätaidon talvileiri täynnä ihmeteltävää ja miel...
Juuvi puupoltin on saapunut myyntiin Juuvi puupoltin on ihanteellinen keittimen ja lämmittimen yhdistelmä erityisesti kodan käyttäjille; tällä laitteella kota lämpenee kelillä kuin kelillä - ilman savua! Juuvi - puhallintehosteinen puupoltin retkeilyyn - polttaa savuttomasti myös huonol...
Joppe Ranta retkeilyn ohjelmaisännäksi ensi kesän Erämessuilla Riihimäellä Pitkän linjan retkeilytoimittaja ja eräalan sekatyömies Joppe Ranta on kutsuttu Kansainvälisten Erämessujen retkeilyteeman ohjelmaisännäksi. Joppe Ranta on toimittaja, joka on kirjoittanut Retki-lehteen yli 15 vuotta eli sen perustamisesta lähtien...
Erämessujen valmistelut hyvässä vauhdissa – XXIII Kansainväliset Erämessut 7.-10.6.2018 Riihim... Ensi kesäkuussa Riihimäellä järjestettävät 23. Kansainväliset Erämessut ovat hyvässä nosteessa. ”Messupaikkojen myynnissä ollaan reippaasti edellä viimekertaa, joka oli tähänastinen huippuvuosi”, kertoo Erämessujen toimitusjohtaja Ninni Manninen hymy...
Retkinikkari.fi – Uusi sivusto vie retkeily- ja erätaitojen maailmaan Retkinikkari oli TV2:n Erätulilla-ohjelman osa, jossa retkeilytoimittaja Joppe Ranta vei katsojat retkeily- ja erätaitojen maailmaan. Lyhyet videonpätkät kertoivat varusteiden huollosta, opastivat retkillä tarvittaviin taitoihin tai näyttivät retkeil...
Retkiyöhaaste kannustaa suomalaisia viettämään yön luonnossa jokaisena neljänä vuodenaikana Luonto on näytellyt suurta osaa suomalaisille jo satojen vuosien ajan. Luonnossa on vietetty aikaa liikkuen, metsästäen, kalastaen ja monella muulla tavalla. Retkeilykulttuuri nousi kukoistukseensa sotien jälkeen ja elää edelleen. Suomalaisen l...
Uusi Korpiklubi julkaistiin eilen Luonnon päivänä Haltiassa – mikä on Korpiklubi? Suomen Erätaito aloitti Haltian Risurallin yhteydessä uuden toimintamuodon: Korpiklubi on Suomen Erätaidon tarjoama jäsenkerho kaikille ulkoilmaelämästä ja erätaidoista kiinnostuneille. Millaista on Korpiklubin toiminta? Suomen Erätaito järjest...
Nuotiopiiri Riihimäen Erämessuilla 9. – 12.6.2016 Nuotiopiiri on Riihimäen Erämessujen messualueen kauniissa puisto-osassa sijaitseva ohjelma-alue, jossa on mahdollista tutustua laajasti retkeilyn ja erätaitojen eri osa-alueisiin ja vivahteisiin. Nuotiopiiri ja sen keskuksena toimiva Kotalava kokoav...
Talviluonnonpäivää vietetään Haltiassa 3.2.2018 Suomen luonto on upea myös talvella. Niinpä luontokeskus Haltia kumppaneineen kehottaa lähtemään retkelle myös talvisaikaan! Jos olet kiinnostunut talviretkeilystä, mutta kaipaat siihen lisävinkkejä, tämä tapahtuma on juuri sinulle. Mukaan ovat terve...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika